Projektit

KAATIO-hanke

Kaavoituksen digitalisaatio etenee Suomessa vauhdilla Ryhti-uudistuksen ja kansallisen kaavatietomallin käyttöönoton myötä. Kaavoituksen näkökulmasta siirtymä tietomallipohjaiseen suunnitteluun tarkoittaa muutoksia paitsi työkaluihin myös työskentelytapoihin. Kaavamääräykset laaditaan tulevaisuudessa rakenteisessa ja koneluettavassa muodossa tietomallin ennalta määrättyjä koodistoja soveltaen. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua, kun usein sanallisessa muodossa ilmaistut kaavamääräykset pilkotaan osiin ja koostetaan tietomallia soveltaen.

Uudistusta kannattaa viedä eteenpäin yhdessä kehittäen, jotta muutokset ovat käyttäjälähtöisiä ja palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla suunnittelun käytäntöjä.

Kuntien ja ohjelmistotoimittajien yhteisessä KAATIO-hankkeessa valtakunnallista kaavatietomallia sovellettiin ensimmäistä kertaa kaavoitusohjelmistoissa. Mukana oli yhteensä 16 kuntaa ja kahdeksan ohjelmistoyritystä. Hanke toteutettiin yhteiskehittämisen hengessä: Ohjelmistotoimittajat toteuttivat omiin ohjelmistoihinsa uusia toiminnallisuuksia tietomallipohjaisten kaavojen tuottamista varten yhteistyössä pilottikuntien kanssa.

KAATIO antoi monelle kuntakaavoituksen ja paikkatietojen asiantuntijalle sekä ohjelmistotoimittajille näköalapaikan tietomallipohjaisen kaavoituksen kehityksen kärkeen. Monelle mukana olleelle tietomallipohjaisuus oli uutta. Hankkeessa hyödynnetyt yhteiskehittämisen menetelmät kannustivat tiedon, kokemusten ja oppien jakamiseen sekä auttoivat kaikkia mukana olleita hahmottamaan tietomallipohjaisen kaavoituksen tulevaisuutta ja siihen liittyviä tarpeita ja haasteita.

Pilvi toimi hankkeessa projektipäällikkönä vastaten muun muassa yhteiskehittämisen suunnittelusta ja fasilitoinnista. Hankkeen viimeistelyvaiheessa Anni tuli mukaan kokoamaan tuloksia ja haastattelemaan mukana olleita kuntien ja ohjelmistotoimittajien edustajia heidän kokemuksistaan hankkeen yhteiskehittämisestä.

Lisätietoa projektista

Aika:

2022-2023

Asiantuntijat:

Pilvi Nummi, Anni Hapuoja