Projektit
Projekti Westside
Projekti Westside on aluekehittämisen visiohanke, jonka Lounais-Kirkkonummen asukasyhdistys Loki ry toteutti vuonna 2023 yhdistyksen toiminta-alueen kehittämisen tueksi. Hankkeessa tuotettiin kestävään tulevaisuuteen tähtäävä aluekehittämisen visio, jossa paikallisuus ja alueen ominaispiirteet kuten luonto- ja virkistysarvot ja kulttuurimaisema sekä alue asukkaidensa arki- ja elinympäristönä nähdään voimavarana.
Hanke edustaa uudenlaista toimintamallia asukaslähtöiseen suunnitteluun, jossa tuotetaan olemassa olevien kehityskuvien, strategioiden, kaavojen ja aluekehittämisen tavoitteiden kanssa linjassa oleva näkemys alueen kehittämisen mahdollisuuksista. Keskeistä on asukkaiden oma aktiivisuus hankkeen käynnistämisessä sekä mahdollisimman laaja vuorovaikutus paikallisten asukkaiden kanssa koko hankkeen ajan.
Hankkeen tavoitteena oli herättää keskustelua alueen tulevaisuudesta ja samalla tuottaa tietoa lähivuosille ajoitettua yleiskaavoitustakin ajatellen. Hankkeessa laadittiin konkreettinen visiosuunnitelma, jossa kuvattiin alueen nykytila (ominaispiirteet ja muut lähtötiedot) sekä toivottu tulevaisuuskuva. Asukkaiden tuottama, heidän omaan elinympäristöönsä liittyvä kokemuksellinen tieto (mm. asukkaille tärkeät paikat ja kehittämistoiveet) oli keskeisessä roolissa suunnitelman laatimisessa. Visiosuunnitelman avulla haluttiin kasvattaa kokonaisvaltaista ymmärrystä alueen tulevaisuudesta, tunnistaa sen kehittämispotentiaali ja tarkastella toimenpide-ehdotusten lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia. Visio esiteltiin yleisölle ja luovutettiin kunnanjohtajalle ja kunnanarkkitehdille maanantaina 4.3.2024.
Suunnitteluprosessi toteutettiin vuorovaikutteisesti yhteistyössä yhdistyksen aktiivien ja muiden alueen asukkaiden kanssa. Asukasyhdistyksen palkkaamina asiantuntijoina ja fasilitaattoreina projektissa toimivat Tiina ja Pilvi, jotka myös koostivat visiosuunnitelman lopulliseen muotoonsa. Ulkopuolisen asiantuntijan mahdollisti yhdistykselle myönnetty hankerehoitus. Hankkeen aikana toteutettiin kaksi asukastyöpajaa sekä niihin liittyvät karttakyselyt. Projekti Westsiden visiotyöhön kutsuttiin Lounais-Kirkkonummen paikallisyhteisö mukaan sähköisiä ja perinteisiä vuorovaikutuksen keinoja hyödyntäen.
Loki ry:n jäsenet olivat avainasemassa hankkeen onnistumiselle. He keräsivät talkootyönä ja vapaa-ajallaan lähtöaineistoja, hoitivat asukastilaisuuksien käytännönjärjestelyt kuten tilaisuuksien kutsut ja muun kontaktoinnin, tilavaraukset ja tarjoilut sekä kävivät keskustelua projektista eri tavoin, mm. ottamalla osaa Kirkkonummi-päiville ja esittelemällä hanketta ja sen etenemistä eri vaiheissa kunnalle.
Tietoa hankkeesta oli koko projektin ajan saatavilla yhdistyksen verkkosivustolla. Nettisivujen lisäksi asukkaille jaettiin tietoa suunnittelun käynnistymisestä, asukastilaisuuksista ja kyselyistä jakamalla esitteitä postilaatikoihin.
Tutustu visiosuunnitelmaan Lounais-Kirkkonummen asukasyhdistyksen sivuilla.
Lisätietoa projektista
Aika:
Asiantuntijat: