Pop up -kyselyillä kerätään tietoa Helsingin keskustan kävijöiltä
Mitä Helsingin ydinkeskustassa tehdään tai halutaan tehdä? Mitä elinvoimaisuudella ymmärretään? Minkälaisilla konkreettisilla toimenpiteillä tai teoilla keskustaa tulisi kehittää, jotta se houkuttelee jatkossakin, säilyttää elinvoimaisuutensa ja erottuu esimerkiksi pääkaupunkiseudun muista keskuksista?
Olen mukana Ydinkeskustan elinvoimateot -projektissa, jossa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tutustumalla olemassa olevaan tilanteeseen ja ajankohtaisiin selvityksiin sekä kartoittamalla näkemyksiä ja ideoita laajasti eri käyttäjiltä. Lopputuloksena monialainen työryhmämme tuottaa aineiston ja tulosten pohjalta toimenpidesuositukset kaupungin käyttöön.
Työ on aloitettu kesän aikana tutustumalla lähtöaineistoihin ja nyt elokuussa käynnistimme projektin vuorovaikutteiset osuudet, kun toteutin Kaupunkitutkimus TA:n Maija Urposen kanssa ensimmäisen pop up -kyselyn Taiteiden yönä Helsingin kaupunginmuseon aulassa. Kaiken kaikkiaan pop up -pisteitä tullaan järjestään 4-5 kertaa. Seuraavat mahdollisuudet jakaa omat ajatuksesi pop up -pisteillä ovat tiistaina 27.8. klo 16-19 Keskustakirjasto Oodissa ja tiistaina 3.9. Helsingin yliopiston Porthanian aulassa klo 12-15.
Pop up -pisteillä kysymme ohikulkijoilta ensinnäkin, mikä Helsingin ydinkeskustassa on tärkeintä ja hienointa ja mitä siellä haluaa tehdä. Toisaalta olemme kiinnostuneita myös siitä, miten keskustaa tulisi kehittää ja mitä siellä tulisi olla, jotta sen kokisi enemmän omakseen. Ydinkeskustalla tarkoitetaan tässä yhteydessä aluetta noin yhden kilometrin säteellä rautatieasemasta.
Pisteillä omat ajatukset ja ideat kirjataan post it -lapuille (kuva yllä vasemmalla). Näin ne jäävät paitsi kaikkien luettavaksi pop up -pisteellä myös meille talteen ja analysoitavaksi. Hyviä ideoita voi tukea lisäämällä tähtitarran lapulle. Toisella alustalla on valmiiksi nimettyjä mahdollisia toimintoja tai aktiviteetteja (kuva yllä oikealla). Näille ’lämpömittareille’ pyydämme merkitsemään tarroilla ne jutut, joita ehdottomasti haluaa tehdä keskustassa ja toisaalta osoittaa, mitä ei missään nimessä tule keskustaan tekemään.
Pop up -tuloksia täydennämme elokuun aikana avattavalla Maptionnaire-karttakyselyllä. Lisäksi syksyn aikana toteutetaan kolme työpajaa, joissa ideoita ja ajatuksia kehitetään edelleen ratkaisuiksi ja toimenpide-ehdotuksiksi. Lopulliset tulokset julkaistaan ensi vuoden alussa.
Ydinkeskustan elinvoimateot -projektin tilaaja on Helsingin kaupunki ja sen toteuttavat Kaupunkitutkimus TA, Lundén Architecture Company, Realidea ja Flou. Maijan ja minun lisäksi vuorovaikutustyötä hankkeessa tekee Lundénilta Riitta Nieminen.
Kannattaa pysyä kuulolla!
Kirjoittaja
Tiina Merikoski
Olen vuorovaikutteisiin suunnittelumenetelmiin perehtynyt maisema-arkkitehti ja tekniikan tohtori. Tässä blogissa kirjoitan hankkeista ja aiheista liittyen muun muassa yhteiskehittämiseen ja asukasvuorovaikutukseen.
Olipa Tiina kiva ja kätevää käydä Oodissa osallistumassa teidän pop-uppiin 🙂
Tosi harvoin olen itse osallistunut oman asuinpaikan suunnitteluun. Nyt se onnistui ohimennen!
Huomasin, että tuli vaikka mitä ajatuksia mieleen, kun kävelin kotiin päin. Onneksi teette sen kyselyn.
Voi kun olisi sellainen kyselytyökalu, jossa näkyisi samalla tavalla muiden kommentit kuin pop-upin lakanoilla ja niitä voisi rauhassa kotisohvalta kommentoida. Onkohan semmoista? Tietääkö kukaan?
Kiitos Eve, kiva kun kävit! Kysely on nyt avoinna ja linkki löytyy alta seuraavasta kommentista 🙂
Hyvä idea! Olisi kyllä hienoa, jos esim. Miron avulla voisi vastaavan julkaista kotisohvia varten!
Vastattu 🙂
Toivottavasti saatte paljon vastauksia erilaisilta kaupunkilaisilta ja kävijöiltä!
Hienoa, kiitos! Kyselyyn on saatu paljon vastauksia, joten tosi arvokas aineisto on meillä käsillä!
Projektiin liittyvä Maptionnaire-kysely on nyt auki! Kyselyyn voi vastata 20.9.2024 saakka. Käy kertomassa meille, mikä juuri sinulle on tärkeää Helsingin keskustassa: https://app.maptionnaire.com/q/7ie7l3epc944